Äiskä lähti tänään aamulla aika aikasin kotoota. Hakemaan kuulemma perunoita. Olis saanu hakea vähän nopeammin, kun en mä tykkää olla niin kauaan kuitenkaan yksin kotona. Vaikka mulla onkin kivat näköalat ja nukun paljon, mutta silti. Ajattelin että murjotan sitten, kun se tulee kotiin. Käännän selkäni sille ja meen puuhuni nukkumaan.

Kun äiskä sitten tuli kotiin, niin mä unohdin ihan kokonaan sen että mun oli pitänyt murjottaa sille. Juoksin sitä eteiseen vastaan ja kerroin sille miten kova ikävä mulla oli. Äiskä moikkas mulle, rapsutti hiukan korvan takaa ja meni sitten sen perunapussinsa kanssa keittiöön ja vei lopulta pussin parvekkeelle. Kun äiskä istahti alas menin sen viereen ja maukaisin sille. Äiskä taputti jalkojaan ja sanos mulle, että tuu vaan.